Rauhanyhdistyksen keskeisintä toimintaa on seurojen järjestäminen. Seurat pidetään yleensä keskiviikkoisin, lauantaisin ja sunnuntaisin toimitalolla tai seurakuntien tiloissa. Yhdistyksen toiminnasta on lisätietoa Toimintamuodot-sivulla. Seuroihin niin kuin muuhunkin toimintaan on vapaa pääsy ja kaikki ovat lämpimästi tervetulleita!

Jäsentietojen päivittäminen

Jäsentietojen päivittäminen on taas ajankohtaista. Linkki uuteen rekisteriin löytyy Tietoja-valikon alta löytyvältä Jäsenyys -sivulta.


Tiedote pysäköinnistä

Pyydämme kaikkia toimitalolle saapuvia kiinnittämään erityistä huomiota pysäköintiin ainoastaan sallituilla pysäköintipaikoilla.

Ohessa on ohjeet sallituista pysäköintipaikoista. Toimitalon ympärillä olevat tontit ja niissä olevat pysäköintipaikat ovat yksityisaluetta, eikä niille ole sallittua pysäköidä. Rauhanyhdistyksen omien pysäköintipaikkojen lisäksi Kettulan koulun pysäköintipaikka on käytettävissä.

Toivomme jokaisen autollisen seuravieraan huomioivan nämä ohjeet. Lisäksi muistutuksena: pohjoisesta tulevien autojen tulee saapua Kallantien ja Kettulanlahdentien kautta, ei Ahmantien kautta. Näin ei rasiteta Ahmantiellä asuvia läpikulkuliikenteellä.

Pysäköintiohjeet

Pysäköintiohje kuva 1

Pysäköintiohje kuva 2

Pysäköintiohje kuva 2

Tervetuloa Kuopion rauhanyhdistykselle

Tulevat tapahtumat

pe 29.3 15:30 Seurat, Pitkäperjantai
su 31.3 15:30 Seurat, 1.Pääsiäispäivä
su 31.3 17:00 Seurat, 1.Pääsiäispäivä
ma 1.4 15:30 Seurat, 2.Pääsiäispäivä
ma 1.4 17:00 Seurat, 2.Pääsiäispäivä

Kuuntele seuroja

Voit kuunnella Itä-Suomen rauhanyhdistysten lähettämiä seuroja tästä. Seuraavat lähetykset: Kuuntele lähetystä täältä
pe 29.3 15:30 Seurat, Pitkäperjantai
su 31.3 15:30 Seurat, 1.Pääsiäispäivä
su 31.3 17:00 Seurat, 1.Pääsiäispäivä
ke 3.4 19:00 Seurat
la 6.4 18:00 Miestenilta
su 7.4 15:30 Seurat
su 7.4 17:00 Seurat

Tulevat tapahtumat

pe 29.3 15:30 Seurat, Pitkäperjantai
su 31.3 15:30 Seurat, 1.Pääsiäispäivä
su 31.3 17:00 Seurat, 1.Pääsiäispäivä
ma 1.4 15:30 Seurat, 2.Pääsiäispäivä
ma 1.4 17:00 Seurat, 2.Pääsiäispäivä
Voit kuunnella Itä-Suomen rauhanyhdistysten lähettämiä seuroja tästä. Seuraavat lähetykset: Kuuntele lähetystä täältä
pe 29.3 15:30 Seurat, Pitkäperjantai
su 31.3 15:30 Seurat, 1.Pääsiäispäivä
su 31.3 17:00 Seurat, 1.Pääsiäispäivä
ke 3.4 19:00 Seurat
la 6.4 18:00 Miestenilta
su 7.4 15:30 Seurat
su 7.4 17:00 Seurat
ke 10.4 19:00 Seurat
la 13.4 19:00 Seurat
su 14.4 15:30 Seurat
su 14.4 17:00 Seurat
ke 17.4 19:00 Seurat
la 20.4 18:00 Nuorten keskusteluilta
su 21.4 15:30 Seurat
su 21.4 17:00 Seurat